maanantai 5. heinäkuuta 2010

Hiroshima

Saavuttiin tänään Hiroshimaan, matka eteni Kiotosta Shin-Osakaan jossa junanvaihto ja sieltä Hiroshimaan. Junamatkaa varten piti ostaa asemalta pakollinen bento, eli eväsrasia. Jään kyllä kaipaamaan niitä kun on aika palata Suomeen.

Hotellina on paikka nimeltä Chisun. Check-innin jälkeen kävimme katsomassa pakollisen nähtävyyden, eli Hiroshiman rauhanmuistomerkin. Suhteellisen hyvin on rakennus säilynyt kun ottaa huomioon että pommi rähähti lähes suoraan yläpuolella. Samalla retkellä kävimme kiertelemässä muistomerkkejä läheisessä rauhanpuistossa. Tai kuten Tuke sanoi, "jossain vitun puistossa". Hieno mies.

Kiertelyn jälkeen etsimme jonkin aikaa sopivaa ruokapaikaa. Tarkoituksena oli etsiä jälleen kaiten-sushia, mutta emme onnistuneet sellaista löytämään joten valitsimme kohteeksi sen sijaan izakayan. Sisällä meidät istutettin tiskin eteen jonka takana kokit valmistivat erilaisia grillattuja annoksia vartaissa. Lähinnä kanaa, porsasta ja vihanneksia.

Emme ottaneet mitään hirveän isoa annosta ja jäi nälkä vielä ruokailun jälkeen ja päätimmekin etsiä vielä toisen ruokapaikan. Löysimme paikan jossa oli edulliset hinnat, hyvännäköiset annokset ja runsaasti väkeä, joten päättelimme sen olevan suosittu ja hyvä. Ulko-oven vieressä oli automaatti johon piti syöttää ensin raha, sitten valita annos, ottaa lappu koneesta, antaa lappu tarjoilijalle ja vasta sen jälkeen mennä pöytään istumaan odottamaan annosta. Hieman oli alkuun hankaluuksia tajuta miten piti toimia eikä paikan tarjoilijat osanneet englantia sanaakaan. Yrityksen ja erehdyksen kautta saimme kuitenkin tilaukset sisään. Annokset olivat isot ja erittäin maistuvat, ei ole pelkoa että tällä reissulla tulisi laihduttua.

Syötyämme hyppäsimme ensimmäiseen raitiovaunuun joka osui kohdalle ja lähdimme ihan vaan katsomaan mihin päädyttäisiin. Ajelimme tovin katselemassa paikallista iltamenoa ja saatuamme tarpeeksemme otimme suunnan takaisin hotellille.

Tajusin muuten vasta nyt muokata tuota blogin kommentointia niin ettei tarvitse olla kirjautunut mihinkään. Nyt voi kaikki halukkaat kommentoida. Palautetta saa antaa.


Bento, olut, JR passi ja bonito-riisi-merilevä-paketti.


Eväät.


Atomipommikupoli.


Muistomerkki joka kehystää kupolin.


Maisemia.


Lisää maisemia.


Iloisen näköinen tyyppi. On täällä paljon siistimpää kuin kuva antaa ymmärtää.


Automaatti josta piti tilata ruoka ja olut.


Iltamaisemia.

2 kommenttia:

  1. Mä oon noista Bentorasioista joskus jostain lukenut tai katellut.. Onks ne semmosia mitä vaimot rehaa miehilleen työpaikoille tai jotain..
    Teettekö te siellä muuta kun syötte?? :D:D
    Terkkuja meilt!
    Eeva

    VastaaPoista
  2. Ilmeisesti noita on tapana lyödä mukaan evääksi töihin ja kouluun, tai näin ainakin wikipedia väittää. =)
    Eipä täällä nyt oikein muuta tekemistä ole kuin syöminen... ;)
    Terveiset takaisin.

    VastaaPoista